Apteekki tiedottaa

AJANKOHTAISTA

Koronaepidemian huippua on syytä madaltaa, jotta tehohoitopaikkoja riittäisi kaikille niitä tarvitseville. Kaikenlaista turhaa liikkumista ihmisten ilmoilla on syytä välttää. Ruoan ja lääkkeiden hankkiminen ei ole turhaa, mutta siinäkin yhteydessä on syytä minimoida riski sille, että saisi viruksen tai välittäisi sitä eteenpäin. Älä missään tapauksessa tule flunssaisena apteekkiin. Ja lisäksi on syytä muistaa, että oireettomiakin viruksen kantajia on keskuudessamme, joten viranomaisten opastamaa parin metrin turvaväliä on hyvä pitää kanssaihmisiin. Apteekkiemme asiakastilat ovat väljiä, joten turvavälin pitäminen on mahdollista. Olemme osaltamme tehneet monenlaista, että asiointi apteekissa olisi mahdollisimman turvallista. Olemme ottaneet apteekeissamme käyttöön jatkuvan tilojen desinfioinnin. Erityisen tiheään desinfioimme ovenaukaisupainikkeet, vuoronumerolaitteen ja korttimaksupäätteet. Olemme asentaneet suojapleksit kaikkiin asiointipisteisiin. Apteekkien henkilökunta pyrkii palvelemaan kaikki asiakkaat mahdollisimman nopeasti, jotta odotusaikasi asiakastiloissa olisi mahdollisimman lyhyt.

 

 

Ohje apteekkiasiointiin koronavirusepidemian aikana

- Älä tule flunssaisena apteekkiin, vaan pyydä toista asioimaan puolestasi.

- Hae ikääntyneen tai perussairauksia potevan lääkkeet hänen puolestaan.

- Huomioithan kuitenkin tartuntariskin viedessäsi lääkkeet perille.

- Puolesta asioidessa ota mukaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä ja määristä.

- Puolesta asioinnin sähköisen valtuutuksen voi tehdä Suomi.fi-palvelussa.

- Ota yhteys puhelimitse omaan apteekkiisi sopiaksesi lääkkeiden toimitustavasta, jos apteekkiasiointi ei muuten ole mahdollista. Apteekin kanssa voi puhelimitse sopia lääkkeiden noudosta apteekista tai lääkkeiden kotiinkuljetuksesta (maksullinen). Toimitamme lääkkeet myös autoon apteekin parkkipaikalle, jos apteekkiin ei ole järkevää tulla. Lääkkeitä voi myös sopia noudettavaksi Tervan apteekin noutoautomaatista apteekin aukioloaikojen ulkopuolella.

Tervan apteekki 014 773 279, Haapamäen apteekki 014 732 034, Multian apteekki 014 752 032

- Apteekki saa toimittaa reseptilääkkeitä enintään kolmen kuukauden annoksen kerrallaan, eikä lääkkeitä saa toimittaa kotivaraston kerryttämiseen.

- Itsehoitoon tarkoitettuja kipu- ja kuumelääkkeitä saa toistaiseksi toimittaa vain yhden pakkauksen asiakasta kohden.

 

Ja tässä vielä ihan epidemian alussa annetut yksilötason käytännön ohjeet, jotka ovat yhä voimassa:

PESE KÄTESI VEDELLÄ JA SAIPPUALLA USEIN JA HUOLELLISESTI

  • Kotiin tai työpaikalle saapuessasi
  • Ennen ruokailua
  • Yskimisen tai aivastuksen jälkeen
  • WC-käynnin jälkeen
  • Kuivaa kätesi huolellisesti. Käytä julkisissa tiloissa aina kertakäyttöpyyhkeitä. Jos vesi-saippuapesu ei ole mahdollista, käytä käsien desinfektioainetta.

SUOJAA SUUSI JA NENÄSI KERTAKÄYTTÖNENÄLIINALLA, KUN YSKIT TAI AIVASTAT

  • Jos nenäliinaa ei ole, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
  • Suu-nenäsuojuksen käyttö ei yleensä ole tarpeellista tartunnalta suojautumisen kannalta. Jos olet sairas, voit suojata läheisiäsi käyttämällä suu-nenäsuojusta.

VÄLTÄ TARPEETONTA KOSKETUSTA TARTUNTAVAARALLISIIN PINTOIHIN

  • Vältä koskettamasta kaiteita ja muita tukirakenteita julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä.
  • Vältä koskettelemasta käsillä suuta, silmiä tai kasvojen aluetta.
  • Vältä epidemiatilanteessa kättelemistä.

JOS EPÄILET SAANEESI TARTUNNAN

  • Influenssan oireita ovat korkea kuume, hengitystieoireet, kuten kurkkukipu, yskä ja nuha, jäsenten särky, vilunväristykset, päänsärky ja väsymys.
  • Uuden koronaviruksen tyypillisiä oireita ovat kurkkukipu, yskä, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky.
  • Jos sinulla on syytä epäillä influenssa- tai koronavirustartuntaa, pysy kotona ja ota yhteys terveydenhuoltoon puhelimitse.

 Lisää luotettavaa tietoa koronaviruksesta löytyy mm terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta, https://thl.fi/

 

 Pidetään yhdessä itsemme ja läheisemme terveinä!

 

 

 

Tervan Apteekki
Tervantie 2
42700 Keuruu

puh. 014 77 3279

tervan.apteekki@apteekit.net

Palvelemme:
ma-pe klo 9-19, la klo 9-16

Haapamäen Apteekki
Pihlajavedentie 3
42800 Haapamäki

puh. 014-732034

haapamaen.apteekki@apteekit.net

Palvelemme:
ma-pe klo 9-16.30

Multian Apteekki
Keskustie 33
42600 Multia

puh. 014-752032

multian.apteekki@apteekit.net

Palvelemme:
ma-pe klo 9-17

Copyright (c) Site Name 2012. All rights reserved.

© Keuruun 2. Apteekki 2019. All rights reserved.
Site by Pelismo Oy / p+web®